Palvelut

Työpaikkaohjaajien ja perehdyttäjien koulutus

Työpaikkaohjaajilla ja perehdyttäjillä on työpaikoilla keskeinen rooli. Työpaikoilla opiskelee opiskelijoita eri oppilaitoksista. Laadukas ohjaaminen on olennaisen tärkeää mm. työntekijöiden rekrytoinnin näkökulmasta. Osaavaa perehdyttämistä tarvitaan, kun työpaikoille tulee uusia työntekijöitä, sijaisia tai jo työssä olevien työntekijöiden työtehtävät muuttuvat.

Tarjoamme työpaikkaohjaajille ja perehdyttäjille käytännönläheistä koulutusta. Käytämme koulutuksissamme monipuolisia opetusmenetelmiä ja tehtäviä, jotka liittyvät kiinteästi osallistujien omaan työhön työpaikkaohjaajana / perehdyttäjänä. Suunnittelemme ja toteutamme koulutuksen tilaajan tarpeiden pohjalta.

Tarjoamme lisäksi konsultointipalveluja organisaatioille työpaikkaohjaajien koulutuksen kehittämiseen sekä perehdytysohjelmien ja -suunnitelmien laadintaan.

Työpaikkaohjaajien ja työpaikkakouluttajien koulutus

  • Koulutus voi muodostua seuraavista teemoista, joita voidaan yhdistellä erilaisiksi kokonaisuuksiksi.
  • Työpaikkaohjaajan ja –kouluttajan osaaminen
  • Työpaikan ja ohjaajan rooli ja tehtävät
  • Ohjauksen perustana olevat oppimisnäkemykset
  • Ohjaaminen käytännössä
  • Arviointi
  • Ammattiosaamisen näytöt ja näyttötutkinnot
  • Toimiva ohjaus- ja arviointikeskustelu

Koulutuksen toteutustapoja voivat olla lyhytkestoiset koulutusjaksot, lähi- ja etäjaksoja yhdistävä monimuotokoulutus, verkko-opiskelu tai henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan pohjautuva toteutus.

Toteutamme työpaikkaohjaajien koulutusta myös Opetushallituksen työpaikkaohjaajien koulutusohjelman perusteiden mukaisesti (Työpaikkaohjaajien koulutusohjelman perusteet 2 ov. Moniste 2/2004. Helsinki: Opetushallitus).

Perehdyttäjien valmennus

  • Perehdyttäjien valmennus voi muodostua mm. seuraavista teemoista, joita voidaan yhdistellä erilaisiksi kokonaisuuksiksi.
  • Perehdyttäjän rooli tukijana ja oppimisen edistäjänä
  • Perehdyttäminen prosessina
  • Organisaation perehdytyssuunnitelman laatiminen
  • Perehdyttämiseen soveltuvia menetelmiä

Olemme tuottaneet seuraavat työpaikkaohjaajien koulutuksiin liittyvät materiaalit ja julkaisut:

Frisk, T.2010. Työpaikkaohjaaja opiskelijan ohjaajana. Ohjaan-hanke. Educa-Projektit Oy. Helsinki: Kyriiri Oy.

Hätönen, H. 2010. Työpaikkaohjaaja opiskelijan arvioijana. Ohjaan-hanke. Helsinki: Kyriiri Oy.

Frisk, T. 2007. Työpaikkaohjaajien koulutuksen käytännön ratkaisuja. Educa-Instituutti Oy. Vammala: Vammalan kirjapaino Oy.

Mykrä, T. 2007. Työpaikkaohjaaja oppimisen edistäjänä – opiskelijan ohjaaminen ja arviointi työpaikalla. Educa-Instituutti Oy. Vammala: Vammalan kirjapaino Oy.

Mykrä, T. 2007. Arbetsplatshandledaren som främjare av inlärning – handledning och bedömning av den studerande på arbetsplatsen. Educa-Instituutti Oy. Vammala: Vammalan kirjapaino Oy.

Antila, P. 2005. Näkökulmia työpaikkaohjaajien täydennyskoulutukseen. Educa-Instituutti Oy. Helsinki: Kirjapaino Kyriiri Oy.

Frisk, T. (toim.) 2005. 4. painos. Ohjaaminen työssä. Educa-Instituutti Oy. Helsinki: Edita Prima Oy.

Hätönen, H. ja Romppanen, B. 2005. Arviointi ja palaute oppimisen ja kehityksen tukena. Educa-Instituutti Oy. Helsinki: Kirjapaino Kyriiri Oy.

Romppanen, B. 2005. Ohjauskeskustelu ohjattavan kasvun palveluksessa. Educa-Instituutti Oy. Helsinki: Kirjapaino Kyriiri Oy.

Romppanen, B. 2005. Ohjaustyylit tavoitteellisen ohjauskeskustelun keinoina. Educa-Instituutti Oy. Helsinki: Kirjapaino Kyriiri Oy.

Romppanen, B. ja Mykrä, T. 2005. Virityksiä ohjaamiseen. DVD-materiaali. Educa-Instituutti Oy.

Romppanen, B. ja Pohjanheimo, E. 2005. Arbetsplatshandledaren som bedömare och handledare av de studerande - med focus på den baskompetens som är gemensam för alla branscher. Educa-Instituutti Oy. Helsinki: Edita Prima Oy.

Antila, P., Frisk, T. ja Hätönen, H. 2004. Työpaikkaohjaajien koulutuksen hyviä käytäntöjä. Educa-Instituutti Oy. Helsinki: Edita Prima Oy.

Hätönen, H. 2004. Työpaikkaohjaajan osaamiskartta. Menetelmä osaamisen arviointiin ja kehittämiseen. Educa-Instituutti Oy. Helsinki: Kyriiri Oy. (Tilattavissa Educa-Instituutti Oy:stä).

Romppanen, B. ja Pohjanheimo, E. 2004. 4. painos. Työpaikkaohjaaja opiskelijan arvioijana ja ohjaajana – näkökulmana kaikille aloille yhteinen ydinosaaminen. Educa-Instituutti Oy. Helsinki: Edita Prima Oy.

Lisätiedot:
Kehittämiskonsultti Tarja Frisk
Puhelin 040 8383 933

Toimitusjohtaja Heljä Hätönen
Puhelin 040 7200 000

« Takaisin