Palvelut

Ryhmässä työskentely ja tiimityö

Ihmiset toimivat sekä työssään että myös muissa elämäntilanteissaan entistä useammin yhteistyössä toistensa kanssa ryhmissä ja tiimeissä. Toimintaa ohjaa silloin yhdessä muo­dostet­tu käsitys nykyti­lan­teesta ja toiminnan tavoitteesta. Käytännön haasteeksi on usein koettu se, miten aikaan­saadaan riittävä vuorovai­kutus, keskustelu ja yhteistyön toiminta­tavat eri osallistujien välille.

Tarjoamme erilaisissa ryhmissä ja tiimeissä työskentelyn kehittämiseksi seuraavia palveluita.

1) Koulutus ja valmennus

Toteutamme asiakkaiden tarpeiden mukaisesti ryhmien ja tiimien toimintaan liittyvää valmennusta ja koulutusta. Tavoitteena on mm. vahvistaa osallistujien innostusta ja käytännön taitoa yhteistoiminnalliseen ja tuloksekkaaseen työskentelyyn ryhmissä ja tiimeissä. Valmennus voi koostua koulutuspäivistä sekä oman ryhmän/tiimin kanssa työstettävistä tehtävistä. Sisältöinä voivat olla esimerkiksi seuraavat:

  • Ryhmätyökoulutus
  • Oppimiseen ja yhteistoimintaan perustuva työkulttuuri
  • Ryhmätyön sosiaalipsykologiaa
  • Ryhmän jäsenten roolit ja tehtävät
  • Ristiriitatilanteet ja niiden käsittely
  • Vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnan kehittäminen
  • Ryhmätyön menetelmät
  • Oppiminen ryhmässä ja osaamisen kehittäminen
  • Ryhmän toiminnan arviointi
  • Tiiminvetäjien valmennus
  • Tiimitoiminnan perusteet
  • Tiiminvetäjän tehtävät ja tiimin jäsenten roolit
  • Tiimin jäsenten osallistaminen tiimitoimintaan – osallistavat työtavat vetäjän työkaluina
  • Ihminen ryhmän jäsenenä – ryhmädynamiikan ymmärtämisestä apua vetäjälle
  • Tiiminvetäjän viestinnälliset taidot
  • Ohjaava ja valmentava työskentelyote
  • Tiiminvetäjänä kehittyminen palautteen avulla

2) Ryhmien ja tiimien kehittymisen ohjaus

  • Ohjausta voidaan antaa olemassa oleville ryhmille ja tiimeille. Ohjaukseen voi kuulua
  • osaamiskartoitus ja kehittymissuunnitelman laatiminen
  • tehtävin tuettua ja ohjattua työskentelyä tiimien tarpeiden mukaan
  • työnohjauksellista konsultointia esim. tiimipalaverien yhteydessä

Prosessiin voidaan liittää perusteellinen kehittymisen arviointi, jossa seuraamme ryhmien/tiimien työskentelyä ja analysoimme ryhmien/tiimien tuottamia aineistoja. Annamme niiden perusteella kehittämisehdotukset jatkoon. Tällainen ohjaus soveltuu hyvin esimerkiksi johtoryhmien työn kehittämiseen.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Heljä Hätönen
Puhelin 040 7200 000

« Takaisin