Palvelut

Kouluttajavalmennus

Kouluttaminen on olennainen osa yhä useamman työtä. Kouluttajavalmennuksemme tavoitteena on antaa eri alojen asiantuntijoille valmiuksia eri laajuisten koulutusten suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.

Käytämme valmennuksissamme monipuolisia opetusmenetelmiä ja omaan työhön liittyviä harjoituksia. Koulutusmateriaalimme ovat käytännönläheisiä ja ne toimivat osallistujien ja heidän työyhteisöjensä tukimateriaalina myös valmennuksen jälkeen.

Suunnittelemme kouluttajavalmennuksen asiakkaan tarpeiden mukaan. Käytämme mm. kehittämäämme Kouluttamisen osaamiskarttaa lähtötilanteen arvioinnissa. Valmennuksen kesto voi vaihdella päivän koulutuksesta pitkäkestoiseen valmennusohjelmaan. Toteutus voi tapahtua pienryhmässä (4 – 8 henkilöä) tai suuremmassa ryhmässä (15 – 20 henkilöä). Myös henkilökohtainen coaching ja ohjaus kouluttajataitojen kehittämiseksi on mahdollista.

Lisäksi konsultoimme organisaatioita koulutusten suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin liittyvissä kysymyksissä.

Kouluttajavalmennus voidaan muodostaa seuraavista yksittäisistä teemoista tai niitä yhdistämällä:

  • Näkökulmia oppimiseen
  • Aikuinen oppijana ja oppimistaidot
  • Oppimiskäsitykset ja niiden vaikutus oppimisen ja koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen
  • Oppimistavat ja oppimistyylit (Kolbin oppimistyylitesti alkuperäisenä, suomennettuna versiona)
  • Oppimisen edistäminen ja kouluttajan rooli oppimisen edistämisessä
  • Koulutuksen suunnittelu
  • Koulutus- ja valmennusohjelmien suunnittelu vaiheineen
  • Koulutustilanteen suunnittelu
  • Toimiva koulutussuunnitelma
  • Koulutuksen toteutus ja opetusmenetelmät
  • Koulutustilanteen kokonaishallinta
  • Vuorovaikutus ja esiintyminen
  • Oppimista edistävän ilmapiirin luominen ja ylläpitäminen
  • Opetusmenetelmät ja niiden tilanteenmukainen käyttäminen
  • Oppimistehtävät ja -materiaalit sekä niiden käyttö koulutuksessa
  • Havainnollistaminen koulutustilanteessa
  • Arviointi koulutuksessa
  • Arvioinnin kohteet ja menetelmät
  • Koulutuksen arvioinnin tasot
    • Reaktioiden arviointi – Mitä koulutuksesta pidettiin?
    • Oppimisen arviointi – Mitä koulutuksessa opittiin?
    • Toiminnan arviointi – Miten koulutuksessa opittu näkyy omassa työssä?
    • Vaikutusten arviointi – Miten koulutus vaikuttaa organisaation toiminnassa?

Olemme tuottaneet seuraavat kouluttajavalmennukseen liittyvät materiaalit ja julkaisut:

Frisk, T. 2008. Opas arvioinnista kouluttajille. Educa-Instituutti Oy. Helsinki: Edita Prima Oy. (Tilattavissa Educa-Instituutti Oy:stä).

Mykrä, T. ja Hätönen, H. (Toim.) 2008. Opas opetusmenetelmistä. Educa-Instituutti Oy. Helsinki: Edita Prima Oy. (Tilattavissa Educa-Instituutti Oy:stä).

Rytkönen, M. ja Hätönen, H. 2007. Näkökulmia oppimiseen. Educa-Instituutti Oy. Helsinki: Edita Prima. (Tilattavissa Educa-Instituutti Oy:stä).

The Kolb Learning Style Inventory. Version 3.1.2005. Hay Resources Direct. London. United Kingdom. Suomennos Educa-Instituutti Oy. 2007.

Kouluttamisen osaamiskartta 2005. Educa-Instituutti Oy. Helsinki: Kyriiri Oy.

Mykrä, T. ja Romppanen, B. 2005. Virityksiä ohjaamiseen (käsikirjoitus). Dvd -materiaali. Esiintyjät: Tampereen Tarinateatteri. Educa-Instituutti Oy.

Antila, P. ja Hätönen, H. 2002. Koulutukseen liittyvän pätvyyden kehittämisestä – esimerkkinä Koulutuksen ajokortti –koulutusohjelma. Aikuiskasvatus 4/2002.

Kupias, P. 2001. Oppia opetusmenetelmistä. Educa-Instituutti Oy. Helsinki: Edita Prima Oy.

Muukkonen, J. 2000. Oppimisen opas. Kansiomateriaali. Educa-Instituutti Oy ja MJK-Instituutti.

Hätönen, H. 1996. Oppimisen taitojen ohjaus. Educa-Instituutti.

Mykrä, T. ja Pamppunen, E. 1995. Kuinka opin ammatillisessa oppilaitoksessa? Educa-Instituutti Oy ja MJK-instituutti.

Hätönen, H. 1993. Kuinka suunnittelen ja toteutan monimuoto-opetusta? MJK-Instituutti. Valtion painatuskeskus 1993.

Hätönen, H. 1990. Aikuisten oppiminen ja opettaminen. Valtion painatuskeskus. Ammattikasvatushallitus/Aikuiset ja koulutus 1/1990.

Laine, K. ja Hätönen, H. 1984. Oppiminen ja opetus aikuisten terveyskasvatuksessa. Lääkintöhallituksen julkaisuja. Sarja tilastot ja selvitykset 3/1984.

Hätönen, H. ja Nurmi, R. 1984. Perusteita aikuisen oppimisesta ja opettamisesta. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen opetusmonisteita 10/1984.

Lisätiedot:
Kehittämiskonsultti Tarja Frisk
Puhelin 040 8383 933

Toimitusjohtaja Heljä Hätönen
Puhelin 040 7200 000

« Takaisin